Suontaan Kartano, Hattula

Suontaan kartano on hämäläinen luomuemolehmätila. Toimintamme kulmakivet ovat eläinten hyvinvointi sekä maan kestävä ja luonnonmukainen viljely. Haluamme tuottaa puhdasta ja turvallista ruokaa ja siten tukea suomalaisen ruuan omavaraisuutta.

Historia:

Erik Rosenlew osti Suontaan kartanon vuonna 1918 ja siitä lähtien tila on ollut saman suvun omistuksessa viiden sukupolven ajan. Kartanon punatiilirakennukset rakennettiin 1920-luvulla ja valmistuessaan navetta oli Pohjoismaiden suurin ja modernein lypsynavetta. Nautakarja on siis ollut tilan päätuotantosuunta jo yli sadan vuoden ajan, vaikka lypsylehmät vuonna 2006 vaihtuivat hiehokasvatukseen yhteistyössä Viking Geneticsin kanssa. Vuodesta 2017 lähtien päätuotantosuuntana on ollut emolehmät.

Vuonna 2020 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä tilan omistajuus on siirtynyt Ellen Rydbeckille hänen äidiltään Cecilia Rosenlewilta.

Eläimet:

Tällä hetkellä tilalla on noin 75 emolehmää, kaksi siitossonnia ja vuodenajan mukaan vaihteleva määrä vasikoita. Lehmät poikivat aikaisin keväällä, ovat sitten koko kesän vasikoidensa kanssa laitumella, ja syksyllä kun vasikat ovat noin seitsemän kuukauden ikäisiä ne myydään välitykseen. Suurin osa emoistamme on herefordrotuisia, mutta meillä on myös hereford/aberdeen angus risteytyksiä ja muutama charolainen. Sonnit ovat charolais ja herefordrotuisia. Rotukarjan lisäksi meillä on myös kymmenkunta suomenkarjaa eli kyyttöjä (itäsuomenkarja) ja lapinlehmiä (pohjoissuomenkarja). Nämä suokit ovat lähinnä tilamme lemmikkejä ja maskotteja, mutta ne ovat kesyjä ja fiksuja, ja siten tärkeä ja hauska osa laumaamme.

Kasvinviljely:

Suurin osa 250 hehtaarin peltopinta-alastamme on nurmituotannossa, josta tehdään säilörehua eläimille. Tilalla on myös runsaasti laitumia, jolla karja laiduntaa vähintään neljä kuukautta vuodesta. Laidunkausi on vasikoiden kasvun kannalta kaikista tärkein aika vuodesta. Nurmen lisäksi viljelemme myös viljoja, pääasiassa kauraa ja ohraa, ja jonkin verran valkuaiskasveja.

Vuonna 2020 tila ja eläimet siirtyivät virallisesti luonnonmukaiseen tuotantoon mikä tarkoittaa, että kasvinviljelyssä ei käytetä kasvinsuojeluaineita eikä keinotekoisia lannoitteita.

Muuta:

Paikallinen ratsastusseura Suontaan ratsastajat ry järjestää kenttävalmentaja Seppo Laineen johdolla joka vuosi heinäkuussa isot kenttäratsastuskilpailut tilan mailla. Lisätietoja seurasta ja kilpailuista löytyy täältä.

Tervetuloa tutustumaan tilan toimintaan ennakkovarauksesta. Olethan yhteyksissä tästä Elleniin.

Yhteystiedot

Ellen Rydbeck
ellen.rydbeck@suontaka.fi
Suontaantie 97, 13720 Hattula

Verkkosivut: https://suontaka.fi/fi/
Facebook: Suontaan Kartano