Mustialan luomutilan kasvukauden 2021 suunnitelmat hyvässä vauhdissa

Tuleva kesä Mustialan pelloilla on neljäs luomukesä. Edellisten vuosien tapaan Luomussa vara parempi -hankkeen kasvitiimissä on suunniteltu lukuisia kasvinviljelyyn liittyviä kokeita ja kokeiluja. Syysviljojen koeruudut odottavat kevään tuloa (Lamminranta). On mielenkiintoista tarkastella miten eri lajikkeet ovat talvehtineet.

Yhtenä maanparannustoimena oli suunniteltu kalkitusta. Kalkitus onnistuikin hyvin, kun  kalkitusta varten pelloille oli ajettu ajourat tammikuun pakkasten aikaan ja levitysaikaan maaliskuun puolivälissä hyvä pakkasjakso. Tuolloin Mustialan routamittauspisteessä roudan vahvuus oli 23 cm. Kalkitukseen käytettiin Soilfood Oy:n tuhkakalkkia.

Tutustu videoon: Tuhkakalkin levitystä Mustialan luomupellolla.

 

Tuhkakalkin tavoitteena on parantaa maan ravinnetilaa ja edistää kasvien kasvua. Kalkitulta pellolta lumi sulaa nopeasti. Kuva: Outi Vahtila. 

 

Kevätviljaruutuja perustetaan kahdelle lohkolle, Mönkkö ja Museo. Luken kanssa yhteistyössä toteutettavat kevätviljojen lajikevertailut (Mönkkö) toistetaan vuoden 2020 mukaisesti. Toistolla tavoitellaan vertailukelpoisia tuloksia eri vuosien välille. Koekenttä perustetaan eri lohkolle kuin vuonna 2020. Näin saadaan tietoa myös eri kasvupaikkojen vaikutuksesta lajikkeiden menestymiseen. Kokeiden tavoitteena on löytää luomuviljelyyn parhaiten soveltuvia lajikkeita. Vertailussa on myös mukana lannoituskokeet, joissa käytetään kananlantapohjaisia Fertilex Oy:n tuottamia lannoitteita. Toinen koekenttä (Museo) perustetaan yhteistyössä Hankkija Oy:n ja Yara Oy:n kanssa. Kentälle kylvetään Hankkijan  lajikkeita ja lannoitus tapahtuu Yaran luomulannoitteella. Näin päästään tarkastelemaan lannoituksen vaikutusta kasvuun ja satotasoon. Mustialan talousviljelyssä olevat pellot lannoitetaan omalla karjanlannalla. Viime vuonna lietettä terästettiin kokeilualalla Soilfoodin vinassilla.

Yksi mielenkiintoinen kokeilu on isolle lohkolle (Nummilohko) perustetut leveät rinnakkaiset nurmikaistat. Kaistoilla kasvaa erilaisia Naturcom Oy:n kanssa suunniteltuja nurmiseoksia. Kaistojen välillä voi havaita eroja jo silmämääräisesti. Nurmikaistoista niitettiin koealat ja niistä tehtiin tarkemmat analyysit. Nurmikaistakokeiluja on tarkoitus perustaa tänä vuonna lisää. Nurmikokeilujen tutkimuksista vastaa Luke yhdessä ProAgria:n kanssa. Nurmen päättämiseen liittyviä kokeiluja tehdään kesän lopulla BT-Agro Oy:n kanssa.

Vuonna 2021 viljellään välivuoden jälkeen taas rehumaissia (Hakala). Hieman eksoottisena kasvina sen kehitystä on mielenkiintoista seurata. Parhaimmillaanhan maissi kasvaa yli kahden metrin mittaiseksi. Kylvö tehdään kalvon alle. Vuonna 2019 opittiin, että kalvo on varsin tarpeellinen, koska naakat pistelivät parempiin suihin kaikki ilman kalvoa kasvaneet taimet. Kokeilu tehdään yhteistyössä Berner Oy:n kanssa.

Maaliskuussa oli EU:n komission ja maa- ja metsätalousministeriön webinaari luomun jatkosta. Näyttää siltä, että luomuun halutaan satsata ja Mustialan kokemukset luomun viljelymenetelmästä ovat varsin myönteiset. Luomussa vara parempi -hankkeen sivuilta löytyy hankkeen myötä syntynyttä tietoa. 5.8.2021 järjestetään Pellonpiennarpäivä korona -tilanteen mukaan joko paikan päällä tai verkossa. Lohkoihin voit tutustua osoitteessa mustialanluomutila.fi ja tekstissä olevat linkit vievät kyseisten lohkojen tietoihin.

Kirjoittajat: Outi Vahtila ja Annika Michelson, HAMK Mustiala