Miten selvitä kasvukauden ääriolosuhteissa?

Kevät ja kesä 2020 ovat olleet monessa suhteessa erikoisia, myös pelloilla. Kevään kylvötyöt alkoivat eri puolilla Etelä-Suomea eri aikaan, yhtenä aloitukseen vaikuttavana tekijänä oli syksyllä 2019 valittu muokkausmenetelmä tai muokkaamattomuus. Runsaan olkimassan sänkipellot kuivuivat kylvökuntoon tosi hitaasti ja myös saviset pohjamaat antoivat odottaa kylvötöihin pääsyä.

Monin paikoin saatiin kuitenkin kylvöt tehtyä olosuhteisiin nähden hyvissä olosuhteissa ja oraat olivat hyvinvoivia. Paitsi niillä lohkoilla, joille osui isoja sateita ja kuorettuma otti vallan. Esimerkiksi ELINA II -hankkeemme Facebook -ryhmässä Elinvoimainen kasvitila käytiin vilkasta keskustelua: rikkoako vai ei, ja jos rikkoo, niin millä välineellä? Loppupäätelmänä kuorettuman rikkomiseen voisi sanoa: jos vähääkään pohdit – lähde ajamaan!

Kuorettuman jälkeen tulivat erilaiset ”ötökät”, hernekärsäkäs rouskutteli usealla pellolla herneen ja härkäpavun lehdenreunat lovellisiksi, viljanoraita kalusivat mm. kirpat ja myös öljykasvipelloilla on riittänyt erilaisia tuhohyönteisiä.

Seuraavaksi iski sitten kuumuus. Joillakin osin aluettamme on onneksi saatu sateita, ja sato-odotukset voivat olla vielä kohtalaisia. Alueet, joille sateita on osunut vain viljelijöiden unikuvissa, on tilanne jo aika paha, paikoin katastrofaalinen. Tänään tätä kirjoittaessani onneksi laajalle osaa Suomea on saapunut kauan odotettuja sateita. Pahiten kärsineillä kasvustoilla on jo isojakin satomenetyksiä tiedossa, eivätkä nämä sateet niitä enää muuksi muuta, mutta paremmassa kasvussa olevilla lohkoilla sateista on vielä hyötyä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Mitä tähän asteisesta kasvukaudesta voimme taas oppia? Varmaan paljonkin, mutta ainakin sen, että nämä ”ei niin normaalit” kasvukaudet tuntuvat olevan aika yleisiä. Onhan jo todettukin, että sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään Suomessa lähitulevaisuudessa. Onko tämä siis jo sitä, vai meneekö tämä vielä tilastolliseen keskiarvoon, sitä voimme vain arvailla. Mutta yhtenä isona kysymyksenä tulee entisestään korostumaan se, miten saadaan pellon kosteusolot kasveille kelvollisemmiksi?

Mitä viljelijä voisi tehdä toisin? Tänä vuonna näyttävät syyskasvit pärjäävän hyvin. Syvän juuristonsa avulla ne ovat hyödyntäneet kevätkosteuden ja sen jälkeen sietäneet kuivuutta hyvin. Myös mm. herne on toistaiseksi selvinnyt hyvin, yhtenä perustana varmaankin syvälle hakeutuva juuristo, joka on saanut vielä riittävästi kosteutta ja ravinteita kasvuunsa.

Tiloilla, joilla on laajempi kasvilajivalikoima ja viljelykierto kunnossa, on usein myös maan kasvukunto paremmassa kunnossa. Varsinkin, jos kierrossa on mukana syyskasveja tai muita syväjuurisia kasveja kuten nurmea. Kerääjäkasvien käyttö on lisääntynyt viime vuosina ja ihan hyvästä syystä. Kerääjäkasvien juurimassa on kiistatta tuonut yksipuoliseen viljanviljelyyn kauan kaivattua juuri- ja kasvustomassaa. Kannustankin kaikkia kerääjäkasveja edes vähän harkitsevia kokeilemaan niitä omalla tilallaan. Vain siten saa varmuuden, ovatko ne juuri tämän tilan juttu.

Lohkot, joilla päästään aikaisin keväällä kylvölle, pystytiin hyödyntämään tänäkin kasvukautena sitä niin tarpeellista kevätkosteutta – tässäkin asiassa maan rakenteen ja toimivan ojituksen merkitys korostuu. Kaksi vierekkäistä lohkoa, suht sama maalaji: toisella lohkolla on nyt hyvinvoiva 40 cm korkea ohrakasvusto lippulehtivaiheessa ja viereisellä lohkolla paljon myöhemmin kylvetty 10 cm korkea osin jo kuivuudesta kellastunut ei niin hyvinvoiva ohran orasvaiheen kasvusto. Kummastakohan tulee parempi sato – tai tässä tapauksessa satoa ollenkaan? Miksi toisella lohkolla on niin paljon parempi kasvusto? Uskon, että syy löytyy pääasiassa pinnan alta. Hyvinvoivan kasvuston lohkolle on päästy kylvötöihin monta viikkoa aiemmin kuin toiselle, koska lohkon maan rakenne on sen mahdollistanut. Hyvärakenteisessa ja multavassa maassa myös ravinteet liukenevat kasvin juurien hyödynnettäväksi ja vettä riittää näissä kuivissakin olosuhteissa. Vastaavasti sama pelto pystyy myös varastoimaan paremmin vettä silloin, kun sitä on tarjolla jo vähän liikaakin, sillä hyvärakenteinen maa ei niin helposti kärsi myöskään liiallisesta märkyydestä.

Toki kaikkia lohkoilla tehtäviä toimenpiteitä pitää aina katsoa tilakohtaisesti, mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Maalajierot tekevät myös oman haasteensa. Mutta kannustan silti kaikkia kokeilemaan ja testaamaan – millä keinoilla saat omalle tilallesi parhaiten sopivat menetelmät ja kasvit käyttöön ja miten saat omien peltojesi kasvukuntoa parannettua.

Nyt onkin hyvä suunnata katsetta ja ajatuksia myös tulevaan ja tuleviin kasvukausiin – miettiä parannuskohteita ja toimenpiteitä niiden toteuttamiseen. Vinkkejä ja ideoita voi saada tulevan talven aikana esimerkiksi meidän ELINA II -hankkeen tapahtumista tai pienryhmistä: www.proagria.fi/elina

ProAgria Etelä-Suomi
Terhi Mäkilä, asiantuntija kasvintuotanto