Kanta- ja Päijät-Häme maaseudun kehittämisen pilottialueiksi

Maaseudun kasvu- ja uusyrittäjyyden tukemiseen haetaan uusia työkaluja

Kanta- ja Päijät-Hämeen alue on yksi 12:sta maaseudun pilottialueesta Euroopassa ja Israelissa, jossa tutkitaan ja testataan tekijöitä, jotka vaikuttavat maaseudun vetovoimaan. Hämeen pilotin toiminta on osa kansainvälistä PoliRural -hanketta, joka saa rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 -ohjelmasta.

Maaseudun ongelmat ovat samoja ympäri Eurooppaa. Väestö ikääntyy, maaseutualueet autioituvat, eriarvoisuus lisääntyy, ilmastonmuutos vaikuttaa maankäyttöön jne. Vain 5,6% Euroopan viljelijöistä on alle 35-vuotiaita ja 31% kaikista viljelijöistä on yli 65-vuotiaita.1 Luopuvien viljelijöiden mukana menetetään tietoja ja taitoja, mikä ei helpota tulevien sukupolvien uudistumista. Tämän lisäksi digitalisaation ja liiketoiminnan kehittyminen sekä ympäristöasioiden huomioiminen maataloudessa ovat tuoneet uusia osaamistarpeita viljelijöille.

Maaseutua pitää tarkastella osana isoa kokonaisuutta, jossa tuotetaan niin ruokaa, elämyksiä, hyvinvointia, uutta yrittäjyyttä kuin pidetään huolta luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. Maaseudun ja maaseutupolitiikan kehittäminen vaativat paljon ymmärrystä ja tietoa, miten eri osatekijät vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa. Uusien ohjauskeinojen luominen vastaamaan maaseudun monialaisia tarpeita ja muutoksia edellyttää yhteistyötä päättäjien sekä maaseudulla asuvien ja työskentelevien välillä.

PoliRural -hankkeessa keskitytään ennakoivaan ja osallistavaan maaseutupolitiikan työkalujen kehittämiseen sekä niiden testaamiseen valituilla pilottialueilla. Hankkeen tavoitteena on, että uudet menetelmät ja toimintatavat auttavat maaseudun vetovoiman lisäämisessä pitkällä tähtäimellä. Tuloksiin päästää tuomalla uusi teknologia päättäjien ja sidosryhmien käyttöön, mm. kasvavan tietomäärän analysointiin käytettävän tekstinlouhinnan työkalua hyödyntäen.

Osallistu Hämeen pilotin ja PoliRural -hankkeen toimintaan

Parhaillaan on käynnissä kysely maaseudun vetovoimaan vaikuttavista tekijöistä Hämeen maaseudulla. Kysely toteutetaan samasisältöisenä ja samanaikaisesti kaikilla 12 pilottialueella. Tavoitteena on selvittää alueiden tärkeimmät kehittämistarpeet ja kerätä tietoa, jonka perusteella voidaan vertailla maaseudun tilannetta alueiden eri toimijoiden näkökulmasta. Kyselyyn voi vastata 1.3.2020 saakka osoitteessa: http://bit.ly/polirural-kysely. Kysely löytyy myös hankkeen nettisivuilta; https://www.hamk.fi/projektit/polirural/#ajankohtaista.

Yhteen hiileen – Biohiili, biotalous & Häme tapahtumassa 12.3. Lepaalla Hattulassa kerromme lisää PoliRural -hankkeesta sekä keräämme ajatuksia siitä, miten yrittämisen mahdollisuuksia Hämeen maaseudulla lisätään. Samassa yhteydessä on aamupäivällä asiantuntijapuheenvuoroja mm. biohiilen käytöstä peltomaassa ja biohiiletys-demo. Kutsu ja ilmoittautuminen viimeistään 5.3. mennessä, suora ilmoittautumislinkki tässä.

Kokoamme mukaan Hämeen pilotin toimintaan verkostoa, joka osallistuu uusien työkalujen ja toimintamallien testaamiseen haluttuun tavoitteeseen pääsemiseksi. Yhteistyössä olemassa olevan verkoston kanssa tavoitteeksi Hämeessä on valittu kiertotalouden ja hyvinvoinnin alojen uus- ja kasvuyrittäjyyden tukeminen. Verkostoa kasvatetaan koko hankkeen ajan. Hämeen pilotin sidosryhmätyö on tarkoitettu kaikille kanta- ja päijäthämäläisille nykyisille ja tuleville asukkaille, yrittäjille, asiantuntijoille sekä päättäjille. Pilotti tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden verkostoitumiseen ja tiedonvaihtoon alueen toimijoiden kanssa. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja onnistuu myös etänä. Olemme perustaneet oman Teams-työskentelyalustan tätä varten.

Hankkeen nettisivut;  https://www.hamk.fi/polirural/.

Lisätietoja:

Petra Korkiakoski, puh. 050 4431229, Petra.Korkiakoski@hamk.fi tai Sanna Lento, puh. 040 5096443 Sanna.Lento@hamk.fi.

1 EC(2017), Young farmers in the  EU – structural and economic characteristics, http://ec.europa.eu/agriculture/rural-area-economics/briefs_en