Iloisia kohtaamisia ja uusia asiakkuuksia hämäläisen lähiruuan speed dating -tilaisuudessa

Hämäläiset lähiruokayrittäjät ja ravintolat kohtasivat 29.9. järjestetyssä Speed dating -tilaisuudessa Lepolan talolla Hausjärvellä. Tapahtuman järjestelyistä vastasi MTK Hämeen ruokaviesti -hanke yhteistyössä Lahti Regionin kanssa.

Tapahtuman tavoitteena oli hämäläisten lähiruokayrittäjien ja ravintolatoimijoiden verkostoituminen, sekä uusien asiakkuuksien ja yhteistyökumppanuuksien syntyminen. Ennakkoon paikalle oli ilmoittautunut reilut 15 lähiruokayrittäjää, ja saman verran ravintolatoimijoita sekä Kanta- että Päijät-Hämeen puolelta.

Päivä alkoi Lepolan taloon katetulla lähiruokabrunssilla, jonka aikana ravintolatoimijat ja tuottajat pääsivät verkostoitumaan ja vaihtamaan kuulumisia sekä uusien, että vanhojen tuttavuuksien kanssa. Pöytään oli katettuna paikalla olevien tuottajien tuotteita, täydennettynä Lepolan talon omilla brunssiherkuilla.

Tämän jälkeen oli vuorossa varsinainen ”Speed dating” -osuus, jossa jokainen lähiruokayrittäjä pääsi esittelemään omia tuotteitaan ravintolatoimijoille. Vuorossa oli siis tuote-esittelyitä, maistiaisia ja ”hissipuheita” tiukan kahdeksan minuuttisen ajan. Jokainen ravintolatoimija kiersi kaikki esittelypisteet ennakkoon määrätyssä järjestyksessä ja aikataulussa.  Tämä järjestely tuntui toimivan oikein hyvin, ja sai erinomaista palautetta kaikilta osapuolilta.

Iltapäivällä ohjelmassa oli tutustumista Lopella sijaitsevaan Pelto-Seppälän tilaan, heidän toimintaansa sekä Mulli & Mallas -lähiruokaravintolan herkkuihin. Paikalla oli myös Halmelan vuohitilan emäntä Jonna Ukkola maistattamaan omia vuohenlihasta valmistettuja tuotteitaan. Niin oli maittava ja mielenkiintoinen päivä hämäläisten herkkujen parissa!

Ainoa Wineryn yrittäjän Paola Guerrero de Cohenin sanoin; Kiitos, se oli upea päivä!

 

Brunssipöydän herkkuja

 

 

 

Tuote-esittelyitä, maistiaisia, iloista puheen sorinaa…

 

Virpi Juutinen, Marika Saukkoriipi ja Kati Aaltonen Ilorannasta maistelemassa HIrvenojan tilan tuotteita
Hannu Joutselaisen ja Paola de Cohenin iloinen kohtaaminen
Anna Jokinen ja Ellina Jokinen herkuttelemassa Pelto-Seppälän tilan burgerilla

 

 

 

 

Vuohen maidosta valmistettuja tuotemaistiaisia Halmelan vuohitilalta