Mikä maatiaiskana – kanakuulutus etsii uusia alkuperäisrotujen säilyttäjiä

Suomalaisilla maatiaiskanoilla on ollut oma säilytysohjelma vuodesta 1998. Säilytysohjelman tavoitteena on monimuotoisuuden vaaliminen ja maatiaiskanakantojen rotupuhtauden ylläpito. Maatiaiskanakantojen säilyttäjiä koskee säilytysohjelman velvollisuudet, joiden noudattamista muun muassa asikkalalainen Ada Heinonen pitää tärkeänä kanakantojen säilyvyyden ja tulevaisuuden kannalta.

Suomalainen hamppu matkaa Hausjärveltä maailman ääriin

FoodFarm perustettiin viime vuonna myyntiorganisaatioksi suomalaiselle elintarvike- ja öljyhampulle, jolle on laajaa kansallista ja kansainvälistä kysyntää ennen ensimmäisen sadon valmistumistakaan. FoodFarmille hamppua tuottava Trans Farm on tätä ennen kasvattanut hampunsiemeniä viljelemistä varten Suomen ja maailman markkinoille noin kymmenen vuoden ajan, mutta nyt hamppua alettiin viljellä ja markkinoida myös elintarvikkeiden raaka-aineeksi.

#Hämeruoka – Ruokaa, jolla on tarina -kampanja

Hämäläinen ruuantuottaja, tule mukaan tekemään hämäläisen ruoan tarinaa.

#Hämeruoka – Ruokaa, jolla on tarina -kampanjan tavoitteena on nostaa hämäläistä ruokaa ja sen tekijöitä esiin lyhyin tarinoin, kuvin ja videoin. Kampanjassa tuodaan esiin hämäläisen ruokatarjonnan monipuolisuutta ja vahvistetaan maakuntaidentiteettiä sekä houkuttelevuutta. Mistä hämäläinen ruoka tunnetaan tai haluamme että se olla tunnettu. Ilmoittaudu mukaan nyt!