Avoimet maatilat- Taste of Häme järjestetään jo 7. kerran

Hämeen oma lähiruokatapahtuma, Avoimet maatilat, saa taas tänä kesänä jatkoa, kun maatilat ympäri Kanta- ja Päijät-Hämettä avaavat ovensa jo seitsemättä kertaa ja kutsuvat kylään 8.7.2023 klo 11-16. Tapahtuman kivijalkana toimii edelleen avoimet maatilat, mutta tänäkin kesänä tapahtumassa on mukana myös laaja kattaus muita hämäläisiä ruoka- ja juoma-alan toimijoita ja osaajia.

Metsälän tila, Lammi

Tämä tila on ylpeästi hieman erilainen pieni maatila, Hämeen sydämessä Hämeenlinnan Lammilla. Metsälän Tilalla kasvatetaan ajatuksella ja arvostuksella luonnonlaidun lihaa; lähiniityillä ja metsälaitumilla kasvanutta kotimaista suomenlammasta. Luonnonlaitumien hoito kuuluu olennaisena osana lampaiden sekä hevosten tehtäviin ja tilan väki haluaakin palauttaa tilan vanhat osittain metsittyneet hakamaat takasin loistoonsa. Kotiseutumme kulttuurimaisema on nykyään yksi Suomen valtakunnallisesti tunnustetuista arvokkaista maisema-alueista. Lampaiden lisäksi tilalla käyskentelee hevonen ja poni, kanoja ja kalkkunoita koiria ja kissoja, kaneja sekä mehiläisiä. Metsälän tila haluaa tuoda esiin lampaan lihan monipuolisuutta, myös helppona arkiruokana. Ei vain pääsiäisen sesonkituotteena.

Aulangon ratsastuskoulu, Hämeenlinna

Aulangon Ratsastuskoulu on Hämeenlinnan Aulangonniemellä sijaitseva  n. 46 hevosen ratsastuskoulu- ja yksityistalli. Talli sijaitsee entisen Karlbergin kartanon mailla ja sitä reunustaa Aulangon alueen kehittäjän, eversti Hugo Standertskjöldin (1844-1931) perustama kaunis puistomiljöö sekä historiallinen kylpylähotelli ja golfkenttä. Aulangonniemen aluetta ympäröi Vanajavesi. Iso ratsastuskenttämme sijaitseekin upeiden maisemien keskellä aivan Vanajaveden rannassa.

Hongola Gård/Honkolan Kartano, Urjala

Hongola Gård on luomukarjatila Pirkanmaan Urjalassa, jossa kasvatetaan Black Angus -karjaa eettisin ja ympäristöystävällisin menetelmin. Kartanon metsälaitumilla on kasvatettu karjaa 300 vuotta. Samoilla laitumilla Black Angus -naudat liikkuvat vapaina keväästä syksyyn. Tilan Black Angus -naudat syövät pelkästään luonnonmukaisesti kasvanutta niittyruohoa. Se tarkoittaa, että liha on korkealaatuista niittylihaa, englanniksi ”grass fed beef”.