Uutiset

Läntisen järvisuomen alueelta 12 yritystä Grüne Woche messuilla

Keväällä 2018 alkanut ponnistus näkyy nyt 12 päijäthämäläisen, pirkanmaalaisen ja keskisuomalaisen yrityksen osallistumisena Grüne Woche 2019 messuille. Yritykset osallistuvat messulle yritysryhmähankkeen ”Vientivalmiuksien kehittäminen Saksan markkinoille – IGW2019 -hanke” tukemina. Yrittäjiä haettiin mukaan ja asiasta tiedotettiin ko. tapahtumaan Tiedokas-hankkeen avulla. Kanta- ja Päijät-Hämeestä mukaan lähti Polar Spring Oy Asikkalasta.

Ylimaakunnallisella yhteistyöllä saatiin Hämeen, Keski-Suomen ja Pirkanmaan yrityksille yhteinen yritysryhmähanke, jonka kautta yritykset ovat saaneet valmennusta kansainvälistymiseen ja tukea messuosallistumiseen. Maakuntia yhdistää matkailullinen Lakeland -yhteistyö, ja messuilla ne esiintyvät läntisen järvisuomen alueena. Hanketta hallinnoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Liitteenä tiedote IGW2019 – messujen Suomi-osastolla sijaitsevan läntisen järvisuomen – eli Leckere westliche Seenplatte –osaston yrityksistä.

Huomenna 18.1. aukeavat messut ovat yksi suurimmista ruoka-alan tapahtumista maailmassa, messuilla vierailee 10 päivän ajan 400 000 kävijää. Tänä vuonna Suomella on messuilla erityisasema, se on messujen virallinen partnerimaa. Messutapahtumia voi lukea Suomen messusivustolta; www.ausderwildnis.fi.

Messuja voi seurata myös yrittäjien omilta kanavilta FB:ssä, sekä MTKn luomalla Tapahtumakanavalla: https://www.facebook.com/events/806535223027109/

#ausderwildnis ja #igw2019