Tapahtumat

12.09.2018 - 14.09.2018 klo

12.-14.9. VoPu-hankkeen syysretki Viroon

Tervetuloa tutustumaan kanssamme syksyllä virolaiseen puutarhatalouteen. Matkan aikana tutustutaan suuriin ja pieniin tiloihin, joiden yhdistävänä tekijänä on jonkinlainen jatkojalostus. Matkalla pyritään käymään mahdollisimman monipuolisesti läpi marja- hedelmä ja vihannestiloja, minkä lisäksi tutustutaan paikalliseen tutkimukseen.

Matkan tarkat kohteet ilmoitetaan mahdollisimman pian, kun kohteet varmistuvat.

Alustava ohjelma:

Keskiviikko 12.9.

Reissumme alkaa bussimatkalla Hämeenlinnasta Helsinkiin. Osallistujat voivat halutessaan tulla myös itsenäisesti Helsinkiin. Laiva lähtee kello 9:00. Tallinnasta on tarkoitus suunnata suoraan kohti etelää ruokatauon siivittämänä. Iltapäivälle on suunnitteilla pari tilavierailua. Illalla majoitumme Tartossa hotelli Dorpattiin.

Tällä hetkellä keskiviikolle on varmistunut vierailu Kõllasten tilalle, missä viljellään ja jatkojalostetaan valkosipulia.

Torstai 13.9.

Toisena päivänä pyrimme ensin  tutustumaan virolaiseen puutarhatutkimukseen. Tämän jälkeen pidämme ruokatauon ja alustavasti siirrymme taas parin tilakohteen jälkeen Tarttoon yöksi. Tartossa voi halutessaan tutustua esimerkiksi yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan.

Tällä hetkellä torstaille on varmistunut vierailu Marjasoon tilalle, missä viljellään mm. karpaloita.

Perjantai 14.9.

Paluupäivänä lähdetään jo aamusta kohti Tallinnaa. Matkan varrella tutustutaan kuitenkin vielä Viron kasvintuotantoinstituuttiin, missä tutkitaan ja jalostetaan mm. tarhaherneitä- ja papuja. Laiva kohti Helsinkiä lähtee kello 16:30.

Matkan hinta 280€ + alv 24%

Tämä sisältää bussikuljetuksen, laivamatkat sekä yöpymisen Tarttossa hotelli Dorpatissa (sis. aamiainen, 1 hengen huoneesta lisämaksua 55€).

Matkassa mukana ProAgria Etelä-Suomen puutarha-asiantuntijat Marja Kallela ja Kalle Laine. Ilmoittautumiset 9.8. mennessä tästä tai soittamalla 0400 898 663 (Kalle).

Hämeenlinna